maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kryptovaluutta Bitcoin, jälleen yksi pyramidihuijaus?

Kryptovaluutta Bitcoinin olemus ei helposti aukene uteliaalle, joka sukeltaa nettiin ottamaan asiasta selvää.  Vastaan tulee sujuvaa myyntipuhetta - sekä - varoituksia. 
Bitcoinin puolestapuhujat ovat sanavalmiina näkyvästi läsnä verkkosivujen keskusteluissa. Heitä kuunnellessa lienee hyvä muistaa, että taloustiede, jonka käsitteillä etuja ja haittoja usein perustellaan, on aatteellista ideologiaa jo itsessään.  
Vuonna 2009 kehitetyn Bitcoinin kannattajissa on varmasti mukana hyvää tarkoittavaa väkeä. He ovat nousseet ilmiöksi, joka haluaa ravistella valtioiden ja pankkien monopolisoimaa ja kriisiyttämää rahan ideaa. He pitävät kryptorahaa edistyksellisenä ratkaisuna, joka viimeksi tuo heidän mieleensä huijauksen. 

Kesäkuussa 2011 verkkosivustoilla levisi tarina käyttäjästä, joka luotti bittirahaan ja menetti satojatuhansia oikeaa rahaa, koska hänen tililleen tehtiin murto.
Bitcoin-virtuaalivaluutta perustuu p2p-tekniikkaan. Sen kerrotaan olevan täysin hajautettu käyttäjilleen eli ainuttakaan luottolaitosta, pankkia tai viranomaisinstanssia ei ole hallitsemassa valuuttaa.
Kyse on valuutasta, jota pystytään siirtämään ja säilyttämään salassa ulkopuolisilta tahoilta, mikä ominaisuus mahdollistaa rahanpesun ja esimerkiksi ase- ja huumehankinnat viranomaisten tietämättä.

Kesäkuussa 2011 julki tulleen tiettävästi ensimmäisen suuren Bitcoin-varkauden yhteydessä käyttäjän tili tyhjentyi yön aikana. Palvelun antamien tietojen mukaan virtuaalirahat oli siirretty tuntemattomaan osoitteeseen.
Bitcoinin käyttäjä kertoo asiasta palvelun keskustelupalstalla. Tekotapa on saattanut olla esimerkiksi Bitcoinin käyttäjän koneelle ujutettu virus. Varastettu bittisumma  arvioidaan noin 500 000 dollariksi eli 350 000 euroksi.
”Onko kenelläkään ideoita, mitä voisin tehdä sillalta hyppäämisen sijaan,” epätoivoinen käyttäjä kysyy keskustelussa.
Tapauksen selvittäminen ei ole täysin toivotonta, sillä valuuttasiirrot kirjautuvat Bitcoinin julkiseen lokikirjaan. Jokainen Bitcoinin käyttäjä voi periaatteessa jäljittää varastettujen rahojen siirrot varkauden jälkeen.
Tilin omistajaa ei kuitenkaan saada selville, sillä virtuaalilompakot ovat anonyymejä. Kaikki vastuu on käyttäjällä. Joten, omaisuutta tuskin saadaan takaisin.

Bitcoin-ideassa on pyramidihuijauksen olennainen tunnusmerkistö. Alkuvaiheessa mukaan tulleet ovat riippuvaisia siitä, että myöhemmin mukaan houkutellut sitoutuvat rahoillaan ponziin.
Ensiksi Bitcoiniin liittyneet saavat huokeammalla virtuaalirahaa, ja heille kerrotaan sääntöihin kuuluvan, että Bitcoinin luonnilla on absoluuttinen yläraja. Rajan arvellaan tulevan vastaan vuonna 2013.

Mukaan tulleet tietävät kolikkojen saannin vaikeutuvan ja muuttuvan kalliimmaksi tulevaisuudessa. Se kannustaa Bitcoinin keräämiseen ja säilyttämiseen valuutan arvonnousua odotellen.
Eräs painavimpia perusteluja Bitcoinia vastaan on, ettei valuuttaa voi käyttää mielekkäällä tavalla elintärkeiden asioiden ostamiseen, ainoastaan valuutan jälleenmyyntiin.
Mitä pahaa keinottelussa tai spekuloinnissa on? Se on toki arvostuksiin ja maailmankatsomukseen liittyvä seikka, josta voidaan toki olla useaa mieltä.
Joka tapauksessa, Bitcoin-välinettä pääsevät parhaiten käyttämään ne, joilla on varaa istua sijoitustarkoitukseen hankitun rahasumman päällä.
Voidaan kysyä, ratkotaanko tällä keinoin eriarvoisuuteen ja selviytymiseen liittyviä maapallonlaajuisia kysymyksiä.

Pyramidihuijauksessa hyöty alkupään liittyjille kasvaa, kun ponziin saadaan uusia käyttäjiä. Kuta enemmän väkeä tulee mukaan sitä enemmän aloittajat hyötyvät.
On kuulunut tietoa, että Bitcoinien määrä olisi jo käymässä pieneksi kysyntään nähden. Se on nostanut hintoja ja alkanut synnyttää kuplaa.

Bitcoinin puolestapuhujien yksi perustelu ovat sen hyvät ominaisuudet digitaalisena, kansainvälisenä maksuvälineenä.
Täytyy kysyä, kenen elämää tässä helpotetaan. Normikansalaisen globaali rahaliikenne on verraten pientä. Järjestäytynyt rikollisuus ja rahanpesu sitä vastoin hyötyvät uusista virtuaalisista veroparatiiseista varmasti.

Kun uusia käyttäjiä houkutellaan mukaan osuuden arvon nousuun liittyvillä odotuksilla, mukaan meneminen tarkoittaa ostamista ja myymistä. Se maksaa käytännössä oikeaa rahaa, joka päätyy jonkun tilille.
Koska Bitcoin on suljettu järjestelmä, sinne tulee ostovoimaa vain valuutanvaihdosta. Spekulointi Bitcoin-osuuden arvonnousulla tarkoittaa, että joku toinen maksaa kyseiset keinotteluvoitot oikealla rahalla.

Myös 'oikean rahan' järjestelmä on pyramidihuijaus

Niinsanottu oikea raha, jota Bitcoin-järjestelmä imee jatkuvasti pieninä puroina joihinkin taskuihin, syntyy  ainoastaan velkana, siten, että joku menee pankkiin ja kirjoittaa alle lainapaperit.
Velkana, pankkien yksinoikeudella, synnyttämän rahan ideaan kuuluu, että pankki ei luo koron osuutta rahaa synnyttäessään. Korko kuitenkin peritään velalliselta, jonka on siis palautettava pankkiin enemmän rahaa (lyhennys + korko) kuin mitä pankki on luonut.
Lisäksi, raha kuolee (poistuu kierrosta) samalla, kun asiakas maksaa pankkilainansa.
Näin ollen, velalliset joutuvat kilpailemaan hupenevasta rahan määrästä, ja he pystyvät maksamaan lainansa korkoineen takaisin vain siinä tapauksessa, että joku ottaa heidän jälkeensä pankista velkaa.

Kuten Bitcoinissa, normaalirahan käyttäjät ovat riippuvaisia siitä, että uusia käyttäjiä tulee koko ajan mukaan pyramidiin.  

Esimerkit maailmalta kertovat, että kryptovaluutan tietoturva on häälyvä käsite. Riski menetyksistä on aina käyttäjällä.
Turvatekniset ongelmat voidaan ratkaista vuosien mittaan yhä luotettavammin, moni uskoo, ja toisaalta, mikään ei ole silti täysin luotettavaa. On tahoja, joiden edun mukaista on säilyttää tietoturvassa aina muutama yllättävä aukko.

Kryptovaluutan likviditeetti (nopea irrotettavuus käyttöön) on osoittautunut suhdanteista riippuvaksi ja epävarmaksi. Ja kryptovaluutan arvon rajujen muutosten mahdollisuus jopa vuorokauden aikajänteellä on suuri. Bitcoinien arvo vaihtelee päivittäin kysynnästä riippuen, ja kysynnän on kerrottu viime aikoina kasvaneen.
Kuka haluaa käyttää näin hankalaa rahaa, jollei satu olemaan taloudellisesti riippumaton keinottelija?
Toukokuussa 2011 Bitcoinien maailmanlaajuinen arvo oli yli 50 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Bitcoinien hankkimiseen tarvittavan ohjelmiston lataaminen ei maksa mitään, ilmaista kryptorahan käyttö ja vaihdanta ei  kuitenkaan ole.
Eri puolilla maailmaa toimii useita yrityksiä, jotka vaihtavat Bitcoineja dollareiksi, euroiksi, jeneiksi ja useiksi muiksi valuutoiksi.


Vaikka bitcoineilla lähikaupassa asioiminen on vielä utopiaa, niitä voi jo nyt käyttää monenlaisten hyödykkeiden ostamiseen. Bitcoinin virallisilla sivuilla mainitaan esimerkkeinä kirjat ja alpakkavillaiset sukat. Lisäksi korostetaan virtuaalisen valuutan luomia mahdollisuuksia eri alojen pienyrittäjille ja freelancereille. Puolestapuhujat näkevät kryptorahan demokratian edistäjänä ja uusien ideoiden ja innovaatioiden lisääjänä.

Pankkien tai luottokorttiyhtiöiden kaltaisten välikäsien hoitaman valvonnan puuttuminen onkin jo luonut Bitcoinin ympärille erikoista yrittäjyyttä.
Yksi niistä on Silk Road, internetissä toimiva kauppapaikka, jonka tuotevalikoimaa ei pääse nyt tarkastelemaan, sillä sivut ovat kirjoitushetkellä alhaalla.
Aiemmin Silk Roadin valikoimasta on kerrottu verkossa, että se näyttää ensivilkaisulla harmittomalta:
Koruja, tarvikkeita kotiin ja puutarhaan, ruokaa.
Sivuston suurin tuoteryhmä on kuitenkin huumeet, joissa valinnanvaraa kerrotaan olevan hätkähdyttävän runsaasti. Erilaisia kannabisjohdannaisia, ekstaasia, opioideja kuten heroiinia, psykedeelejä – maksuvälineeksi käyvät vain Bitcoinit ja tilaukset toimitetaan kätevästi postissa vaikka kotiovelle. Ennen ostopäätöstä eri myyjiä voi vertailla näille jätetyn palautteen perusteella.
Kun Silk Road ehkä tulevaisuudessa avautuu, sitä pääsee tarkastelemaan ainoastaan anonyymissä Tor-verkossa.
Avoimeen lähdekoodiin perustuva kryptovaluutta Bitcoin edistää kannattajiensa mielestä vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa.
On silti luultavaa, ettei virtuaaliraha ainakaan tässä muodossaan rakenna maanpäällistä onnelaa kovin monelle käyttäjälle.

Lähteet:

http://bitcoin.org/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bitcoin#cite_note-10

Bitcoinin myönteinen esittelyvideo: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Um63OQz3bj

Kriittinen puheenvuoro: http://www.youtube.com/watch?v=x22HvYfpVkQ&feature=related

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/article643864.ece?s=l&wtm=tietoviikko/-16062011
Bitcoin-keskustelupalsta: https://bitcointalk.org/index.php?topic=16457.0

http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/elokuu/bitcoin-avaa-laittoman-silkkitien

Ei kommentteja: