perjantai 27. toukokuuta 2011

Miten siitä pääsee eroon?

 

Jos eroamis-purkumenettelystä ei ole sovittu, sopimus ei päde.


http://www.uusisuomi.fi/raha/112492-han-sanoi-sen-aaneen-%E2%80%9Dkreikka-voi-joutua-ulos-eurosta%E2%80%9D

EU:n liittymisasiakirjaan on Suomen osalta merkitty mahdollisuus erota EU:sta.
Yleisesti pätee, että jollei johonkin sopimukseen laadita menettelyä sopimuksen purkamisesta, koko sopimus ei ole voimassa.
EU:n ja jäsenvaltioiden erilaisten sopimusten suhteen on usein todettu, että ne ovat joko kokonaan laittomia, epämääräisiä, liian tulkinnanvaraisia tai sellaisia, ettei niiden noudattamista valvota.
EU-sopimuksia ei tosiaan noudateta. Se on mielivaltaa ja anarkiaa. Ja oligarkiaa.
EU:sta varastetaan systemaattisesti.
Sopimukset suosivat alun perin vahvimpia maita ja valtioiden pientä eliittiä. Allekirjoittajat hyötyjinä. Eivät sellaiset sopimukset ole päteviä.
Myöskään EU:n tilintarkastajat eivät ole antaneet vastuuvapautta vuosikausiin. Johan EU:n legitimiteetti sopimuskumppanina on kadonnut pelkästään sen vuoksi.
EU:sta eroamisen pitäisi onnistua ilmoitusasiana.
Se kansanosa, joka Suomen aikanaan vei EU:hun pyrkii ylläpitämään epätietoisuutta eroamisen mahdollisuudesta.

Seppo Tiitinen oli laatimassa Suomen liittymissopimusta...

Seppo Tiitinen, työpaikka Suomen eduskuntatalo, titteli on kanslianeuvos tai sinnepäin. Entinen Suojelupoliisin päällikkö ja paljon, paljon muuta.
Seppo Tiitinen on muistaakseni lakitieteen tohtori.
Hän oli laatimassa Suomen EU:hun liittymisasiakirjaa. Asiakirjaan liitettiin lauseke Suomen mahdollisuudesta erota EU:sta, olen asiasta juuri lukenut.
Kuka tekee nopean puhelinhaastattelun aiheesta: Miten Suomi voisi erota EU:sta? Mitä asiakirjat aiheesta sanovat? Haastateltavina Seppo Tiitinen ja kumppanit, jotka olivat asiakirjoja tekemässä. Voisi pirauttaa myös Keijo Korhoselle Arizonaan.

Ei kommentteja: