Wörglin paikallisraha jätti pankit ja puoluepoliitikot nuolemaan näppejään ja nosti kunnan kukoistukseen keskellä 30-luvun talouslamaa.

Paikallisraha otettiin hiljattain käyttöön italialaisessa pikkukylässä.
Filettinon 550 asukkaan kylä julistautui itsenäiseksi hallintokunnaksi ja alkoi laskea liikkeelle omaa rahaa.

Paikallisraha on toiminut keinona taistella pankki- ja velkakriisejä vastaan ennenkin.

Sveitsiläinen journalisti Alex von Muralt julkaisi kirjoituksen koko maailmaa kohahduttaneesta Wörglin paikallisrahasta vuonna 1933 itävaltalaisessa aikakauslehdessä (Standisches Leben, Blatter fur organische Gesellachafts-u. Wirtschaftalehre).
Alex von Muralt kirjoitti tekstinsä aikana, jolloin Wörglin kokeilu, joka sai jatkua vain 13 kuukautta, oli vielä käynnissä.

Tummia pilviä oli kertynyt taivaalle, sillä puoluepoliitikot ja Itävallan valtionpankki vastustivat paikallisrahaa kaikin voimin.
Ohessa Alex von Muraltin tekstiä englanninkielestä editoiden ja lyhentäen:

Tyrolilaisessa Wörglin 4000 asukkaan kylässä Itävallassa otettiin vuonna 1931 käyttöön oma raha samankaltaisessa ahdingossa, johon velkaannutetut eurovaltiot ja niiden myötä Filettino kuten kaikki Suomen kunnat, on tätä nykyä ajettu.
Keväällä 1932 Wörglin työttömyys oli EU:n lukemissa, kun kylän 4000 asukkaasta oli kortistossa 350.
Vähäinen kauppapaikka Wörgl herätti maailmanlaajuista huomiota ratkaisullaan, joka oli pormestarin, sinnikkään Michael Unterguggenberger'in unelma siitä saakka kun tämä oli lukenut Silvio Gesell'in free money -teoriasta. 

Joulukuussa 1931, wörgliläiset saivat siis pormestarikseen edistyksellisen miehen, joka alkoi heti panna käytäntöön pitkään ja huolellisesti harkittua rahasuunnitelmaa hallintoalueellaan. 


Tuolloin Wörgl kuului niihin harvoihin Itävallan maaseutupaikkoihin, jotka elivät pääosin teollisuudesta, tosin kylän sementti- ja selluloosatehtaat olivat maailmaa ravistelleen talouskriisin vuoksi sulkeneet ovensa.

Kylä oli epätoivoisessa tilanteessa, työttömyys oli kasvanut suureksi koko maassa. 
Verotulot putosivat.  
Innsbruckin säästöpankki, jolle Wörglin kunta oli velkaa valtavat 1.290.000 shillinkiä, nosti koron heinäkuussa 1931 seitsemästä prosentista 10 prosenttiin. 
Kunnan kassa ammotti tyhjyyttään. 
Ja wörgliläinen  Raiffeisen'in pankki oli joutunut miltei lopettamaan toimintansa, koska sen kaikki varat, kunnan tili mukaanlukien, oli jäädytetty.
Katujen ja teiden päällysteet olivat päässeet huonoon kuntoon, eikä korjaustöitä voitu enää lykätä.
   
Niinpä kunnanhallitus, neuvottomuuden keskellä, hyväksyi pormestari Unterguggenbergerin ehdotuksen.
Liikkeelle laskettiin maksuväline, jonka ominaisuuksiin kuului, että se menetti arvoaan vuosittain.
Heinäkuun 1932 alussa kunta painoi seteleitä 32.000 shillingin arvosta. Rahaa kutsuttiin nimellä labour certificates eli rahapaperi työntekoa vastaan. Numeroiduille seteleille tuli käyttöarvoa vasta, kun ne leimattiin kunnantalolla. 
Leimattujen seteleiden arvo väheni sovitusti kuukausittain yhdellä prosentilla nimellisarvosta (Vero.), ja seteleihin kiinnitettiin merkkejä kuukausittain, että papereiden käyttäjä sai ajantasaisen tiedon setelin arvosta. Merkkejä sai kunnantalolta. 
Wörglin oma raha menetti siis vuodessa arvoaan 12 prosenttia (relief tax), mikä on yli kaksi kertaa määrä, jota free money'n isä Silvio Gesell ehdottaa.
Vuoden lopussa kaikki rahasertifikaatit vaihdettiin uusiin. Vaihdosta ei peritty hintaa edellyttäen, että vaaditut leimat ja merkit olivat seteleissä. 
Kunta huolehti myös paikallisrahan vaihtamisesta tavallisiin Itävallan shillinkeihin kahden prosentin marginaalilla.


Yksityiskohdista huolehdittiin uuden rahan käyttöönotossa varsin tarkkaan.

Wörglin kylän luottamushenkilöt, joukossa seurakunnan pappi, tallettivat asioiden sujuvuuden varmistamiseksi Raiffeisen'in paikallispankkiin Itävallan 'oikeaa' rahaa vastaamaan summaa, jonka arvosta Wörgl laski liikkeelle arvoaan menettävää, omaa maksuvälinettään.
Raiffeisenin pankki puolestaan oli oikeutettu lainaamaan kyseistä Wörglin takuutalletusta edelleen kuten pankkitoimintaan kuuluu.
Pankki antolainasi luotettavina pitämilleen tukkukauppiaille rahaa kuuden prosentin korolla (in the form of sight-bills).
Kertynyt korkosumma juoksi siis Wörglin kunnan kirstuun kokonaisuudessaan, sillä paikallisena säästöpankkina Raiffeisen tarjosi pankkipalvelunsa ilmaiseksi. Olihan kyseessä kunnan sisäinen  rahansiirto.

Wörglin setelin kääntöpuolelle oli kirjattu julistus: 
"Kaikille tiedoksi! Hitaanlaisesti kiertävä raha on saanut aikaan ennennäkemättömän markkinoiden matalasuhdanteen ja syössyt miljoonat ihmiset äärimmäiseen kurjuuteen. 
Talouden näkökulmasta maailman tuhoutuminen on alkanut. 
- Siksi on korkea aika, päättäväisin ja tarkoituksenmukaisin toimin, pyrkiä pysäyttämään kaupankäyntikoneen syöksykierre ja siten pelastaa ihmiskunta veljessodilta, kaaokselta ja hajoamiselta.
Ihmiset elävät vaihtamalla palveluja keskenään. 
Hidastunut rahankierto on miltei täysin pysäyttänyt tämän vaihdannan ja suistanut miljoonat halukkaat työläiset työttömyyteen. 
Siksi meidän täytyy herättää eloon tämä palvelujen vaihto ja sen myötä tuoda työttömät takaisin tuottavien joukkojen riveihin. 
Se on Wörglin liikkeellelaskeman rahasertifikaatin tarkoitus: 
Se pehmentää kauhistavia kärsimyksiä; 
Se tarjoaa työtä ja leipää."

Aluksi Wörglin kunta maksoi toimisto- ja muille työntekijöilleen omalla rahalla 50 %  ja myöhemmin 75 % palkoista. Palkolliset olivat antaneet siihen suostumuksensa.
Ensimmäinen 1.800 shillingin arvoinen erä rahaa otettiin käyttöön heinäkuussa 1932.
Koska sertifikaatit palautuivat nopeasti kunnan tileille, rahaa täytyi laskea liikkeelle ainoastaan noin 12.000 shillingin arvosta.
Tukitalletuksiakaan ei tarvittu kuin 12.000 tavallisen shillingin verran Raiffeisenin pankkiin.

Kaikki yritykset Wörglissä ottivat vastaan omaa rahaa aivan kuin se olisi ollut tavanomaista valuttaa.
Raha oli niin suosittua, että sitä hävisi matkailijoille ja muille hämmästelijöille pitkin maailmaa niin, että vain kaksi kolmasosaa määrästä oli kierrossa.
Kunnalle setelien hävikki ei ollut epämieluisaa, koska se sai siitä nettohyötyä.

Wörglin liikkeenharjoittajet eivät aluksi olleet ihastuneita siitä, että setelit menettivät arvoaan prosentin kuukaudessa, tai kaksi prosenttia siinä tapauksessa, että ne haluttiin vaihtaa oikeaksi Itävallan valuutaksi.
Heitä kuitenkin miellytti liiketoiminnan vilkastuminen.
Liikevaihdon kasvu kompensoi hyvin menetystä.
Ja. kunnalla oli jälleen varaa rakentamiseen, asvalttiteiden päällystämiseen ja pääkatujen ja liikekeskusten ehostamiseen, mikä osaltaan myös paransi kaupungin yrittäjien asemaa.

Eräs wörgliläinen päivittäistavaraa välittävä tukkukaupias kertoi kannattavansa paikallista sertifikaattirahaa. Vaikka hänen firmansa ei siitä suoranaisesti hyötynyt, mukana oli muita etuja.
Raha pelasti kaupungin ja sen asukkaat haaksirikolta.

Ja mikä kiinnostavinta, kauppias uskoo, että mikäli Wörgl-rahajärjestelmä laajennettaisiin koskemaan vaikkapa koko suurta Tyrolin aluetta, useita kymmeniä kuntia ja kaupunkeja, se osoittautuisi varmuudella taloudellisesti käyttökelpoiseksi vilkastuttamalla suuresti rahan kiertoa.
Harjatehtailija, Tyrolin teollisuus- ja kauppajärjestön jäsen, ilmaisee samansuuntaisia ajatuksia.
Hän on myös vakuuttunut siitä, että järjestelyn laajennus koko Tirolin alueelle vilkastuttaisi kauppaa.

Huomionarvoinen etu on, että näin ohitettaisiin kokonaan säädökset, puolueet ja poliitikot, jotka ottavat kiistakapuloikseen mielellään rahaan ja kauppaan liittyvät asiat.

Kaikki päätökset kuntatasolla rahan suhteen tehtiin yksimielisesti, kaikkien puolueiden kesken.
Hinnankorotuksia ei ilmennyt, maito oli tosin halvempaa maaseudulla, kauempana keskustasta.
Inflaatiota ei esiintynyt.
Kunnan talous hyötyi kokeilusta eniten. (Yksityiskohdista enemmän linkissä.)

Kiinnostava seikka on, etteivät Tyrolin hallituksen virkamiehet kertoneet artikkelin kirjoittajalle Alex von Muraltille tai muillekaan lehdistön edustajille pyynnöistä huolimatta kaikkia kokeilun rahallisia yksityiskohtia. (Edit. Mitä valonarkaa mahtoi sisältyä pankkien toimintaa kuvaaviin numeroihin? Voittoa, tässäkin tilanteessa?)

Selvää kuitenkin oli, että Wörglin verotulot kasvoivat huomattavasti vuosina 1931-1932.

Huvivero, ilmoittelu, ja koiravero tuottivat hiukan entistä enemmän. Tulovero, kiinteistövero ja sen tapaiset tuottivat selvästi enemmän kuin ennen kokeilua.
Pormestari Unterguggenberger kertoi, että veroja maksettiin jopa etuajassa.
Muutenkin oli havaittavissa ilmapiirin muutos myönteisemmäksi.

Entä jäivätkö tukkukauppiaat velkaa Wörglin alueen ulkopuolelle?
Raiffeisenin pankin tiedot kertovat, ettei muutoksia tapahtunut, mikä on hyvä saavutus matalasuhdanteen aikana.
On huomattava, että Reiffeisenin pankki hyväksyi paikallista rahaa täydestä nimellisarvosta talletettaessa, jos tallettaja suostui ottamaan vastaan samaa paikallisrahaa nostaessaan.

Kunta kykeni laajaan työllistämiseen ja korjausrakentamiseen kokeilun tuoman rahan turvin.
(Edit. Miten pienillä summilla saatiin aikaan suuria tuloksia! Jos pankkien pelastamiseen nykyisin syydetyt varat annettaisiin suoraan kuntatalouksille koettaisiin samaa. Ja tietenkin, luotaisiin myös velaton paikallisraha.)
Viemäröintiä parannettiin pääkatujen varsilla. Katutöitä tehtiin, teitä päällystettiin ja asfaltoitiin. Rautatiekatu valaistiin uusimmalla tekniikalla.
Wörglin kuuluisa hyppyrimäki kaupungin eteläpuolella rakennettiin valmiiksi. Jo tammikuussa 1933 siellä järjestettiin isot kisat, joissa hypättiin 60 metrin leiskautuksia.
Kunnallinen mylly varusteltiin uusin pesutiloin ja puuvajoin ja kaupunkiin rakennettiin kunnan omistama kansanravintola.

Kaikkiaan rakentamiseen kului varsin suuri summa, noin 100.000 shillinkiä.
Rakennustöistä palkka maksettiin yksinomaan omalla paikallisrahalla.

On varmaa, että työllistämisen edut olivat paitsi välittömiä myös välillisiä ja antoivat kunnalle pysyvää arvonlisää vuosikymmeniksi.
Myös matkailu lisääntyi, ja pääkadun varrella olikin mieluisaa kuhinaa uusitulla asvalttipäällysteellä. Kaupunkilaiset olivat yksimielisiä siitä, että rahakokeilu auttoi kunnan kassan ohella monenlaisia hankkeita vireille ja puhalsi eloa paikalliseen talouselämään.
Oma raha sulatti jäästä velkojen vankina olleita projekteja ja toi työtä ja leipää kaikkialle.

Kuinka Wörgl kykeni lyhentämään miljoonavelkaansa (1.290.000 shillingin) Innsbruck'in säästöpankkiin? Velasta juoksi lisäksi yhdeksän prosentin korko.
Ei kovinkaan hyvin.
Vuoden 1931 alussa Innsbruckin säästöpankki tuli kunnanjohtoa vastaan vähentämällä maksamatta jääneitä korkoja 50.000 shillinkiä.
Wörgl ei ollut kyennyt lyhentämään itse velan osuutta käteisellä lainkaan.

Keinot eivät olleet silti lopussa, sillä:
teräväpäinen pormestari keksi omaperäisen lyhennyskeinon. 


Hän tarjosi Innsbruckin säästöpankille Wörglin kunnan lääninhallinnolle lähettämiä maksuvaatimuksia kuten (taannehtivasti) 1927 päivätyn laskun 50.000 shillingin arvoisesta tienrakennuksesta, jonka Wörgl oli suunnitellut ja toteuttanut. 
Kun maksuvaatimukseen lisättiin käypä korko, jo tämän yhden paperin arvo nousi 70.000 shillinkiin.

Lisäksi Innsbruckin säästöpankki sai haltuunsa Wörglin kunnan talletukset, 37.000 shillinkiä.
(Edit. Jokainen tietää, kuten tiesi varmasti myös pormestari, että pankki sai todellisuudessa tuon summan moninkertaisena, kun sillä on oikeus luontonlaajennuksen avulla lainata summa yhä uudelleen, korolla, tottakai.)

Miten pankki suhtautui kunnanjohtajan ehdotuksiin, ei ole tietoa.
Mutta pormestari Unterguggenberger ilmaisi kantanaan, että Itävallan valtionpankin vaatima yhdeksän tai 10 prosentin  lainakorko oli kiskontaa, jota ei voida ylläpitää loputtomiin. Pankin saamisia piti joka tapauksessa vähentää.

Sosiaalidemokraattinen puolue ja Itävallan vationpankki vastustivat Wörglin rahakokeilua sen kaikissa vaiheissa.
Pormestari Unterguggenberger ei suostunut kuitenkaan ottamaan vastaan käskyjä.
Itävallan valtionpankki piti kokeilua omien etujensa vastaisena ja usutti viranomaiset Wörglin kimppuun.
Tyrolin maakuntatason hallinto kuitenkin myöntyi wörgliläisten pyyntöihin, useaan otteeseen, joten kokeilu saatiin toteutetuksi.

Juridisesti valtionpankki oli oikeassa vaatimuksineen, jos Wörglin sertifikaatteja pidetään rahana, vaikkei seteleitä ole sidottu luotonantajaan, joka olisi ollut velvollinen hyväksymään ne maksuna.

Wörglin raha oli eräänlainen kunnallinen velkakirja, jolle ei maksettu korkoa ja johon oli kiinnitetty verhottu 12 prosentin liikevaihtovero.
Systeemin paikalliset poliittiset vastustajatkin puolsivat sitä, koska se kohotti yhteishenkeä ja toi suotuisia vaikutuksia yhteisölle.

Syy, jonka vuoksi Itävallan valtionpankki vastusti Wörglin rahaa oli pelko, että hanke laajenee ja leviää. 
Niin ehti käydäkin.

Tammikuussa viereinen Kirchbichel, teollisuuspaikkakunta, 3.000 asukkaineen, alkoi myös laskea liikkeelle omaa rahaa, 3.000 shillingin arvosta.
Kahden kunnan sertifikaattiraha kelpasi kummassakin kunnassa.
Pian neljä muuta tyrolilaiskuntaa Hopfengarten-Markt u. Land, Brixen, ja Westendorf, joissa oli yhteensä 16.000 asukasta, päättivät nekin laskea liikkeelle omaa paikallisrahaa, mutta jäivät odottamaan tulosta Wörglin ja valtionpankin välisessä taistelussa ennen kuin ryhtyvät toimeen.

Wörglistä tuli free money -teoriaan perehtyneiden pyhiinvaelluspaikka.
Kiinnostuneita tuli kaikkialta omasta maasta ja etenkin Sveitsistä katsomaan omin silmin ensimmäistä, osaksi toteutunutta hanketta, joka vei käytäntöön heidän teoriaansa.
Valtava kirjeenvaihto maailmalta kasautui Wörglin pormestarin pöydälle. Mies joutui palkkaamaan kielenkääntäjän avukseen.

Paikallisrahan tärkeät psykologiset vaikutukset huomattiin myös.

Asukkaat totesivat, että pelottavan markkinalaman torjumiseksi oli mahdollista toimia oman asuinpaikan alueella.
Ei ollut pakko jättäytyä virran vietäväksi tai pyytää valtiota apuun.
(Ja, von Muralt kirjoittaa: Valtion pankki, oikeastaan, näyttäytyy tarinan roiston roolissa.)

Asukkaat näkivät ja ymmärsivät, että koko maailma katsoi heitä ja heidän kuntaansa ja, että vakavasti otettavat ajattelijat asettuivat heidän puolelleen.

Kaikki se lisäsi kansalaisten henkistä voimaa....

--------------------------------------------------------------------------
Entä, jos Suomen kunnat itsenäistyisivät ja perustaisivat oman rahan?


Erona entisajan Wörgliin on ainakin, että EU-Suomessa kunnilta on lähes kokonaan viety elinehtojen ja tuotannon omavaraisuus.
Enää ei juuri ole paikallistiloja, ruoantuotantoa, metsästystä tai pienteollisuutta.
Tässä näkyy, miten EU:n hävityslistalla ollut maatalous ja paikalliset perustarpeiden tuotantoyritykset ovat keskeisiä asioita, joista luopumiseen ei juuri löydä järkisyitä.

Vaikeudet eivät ole silti ylivoimaisia.
Sitä paitsi, mikä on vaihtoehtona? Elämme kovia aikoja.
Kansalaisten ja pienten sekä suurien kuntien on totuteltava siihen, että heidän on joka tapauksessa itse autettava itseään.
Kun vaihtoehtoja hengissäsäilymiselle ei ole, ihminen selviytyy haasteellisissakin oloissa.

Wörglin ilmiö on yhä mullistava asia. 
Hankkeen merkitys ymmärrettiin kautta maailman. 
Yhdysvalloista kävi journalistien lisäksi myös talousasiantuntijoita, jotka veivät aatteen mukanaan.
USA:ssa tälläkin hetkellä Pohjois-Dakotan osavaltio laskee liikkeelle omaa velatonta rahaa jo 20:tta vuotta. 
Pohjois-Dakota on ainoa USA:n osavaltioista, joka ei kärsi talouskriisisistä. 

Lue Alex von Muraltin artikkeli kokonaan: 

http://www.reinventingmoney.com/worglExperiment.php

--------------------------------------------------------------------------------
Miten Wörglin oman rahan tarina päättyi?

Itävallan valtionpankki meni paniikkiin ja vetosi korkeimmassa oikeudessa monopolioikeuksiinsa rahan luomisessa.
Sillä oli keskuspankkina oikeus kieltää täydentävät valuutat.
Itävallan korkein oikeus tuki keskuspankin kantaa ja hätävaluuttojen luonnista tuli rikollista.
Tuolloin Itävallassa oli paikallisvaluuttaa jo kuudessa kunnassa.
Wörgl palasi nopeasti 30 prosentin työttömyyteen.
Yhteiskunnallinen levottomuus levisi nopeasti Itävallan joka sopukkaan.
Vuonna 1938 Hitler liitti Itävallan Saksaan ja monet toivottivat hänet tervetulleeksi taloudellisena ja poliittisena pelastajanaan.
Saksaa ajettiin kohti toista maailmansotaa.
Monet sotaa edeltäneet historialliset tapahtumat Saksassa painettiin pois julkisuudesta, unohduksiin.
Saksa rakennettiin uuteen uskoon länsiliittoutuneiden mallin mukaan.
Wörglin oma raha unohdettiin menneisyyden hämäriin.