Erkki Liikasen Brysselin päiväkirjat 1990-1994, Otava 1995, kertoo siitä jotain.
Assille omistetun kirjan sivulla 27 Suomen ensimmäinen EU-komissaari ja nyttemmin Suomen Pankin pääjohtaja kirjoittaa otsikon Poliitikot ja yitykset luovat suhteita alla:
"Torstai 31.1.1991 Ryhmä yritysjohtajia. Olimme järjestäneet tiukan ohjelman. Peter Fazer sanoi oivaltaneensa nyt, että EY:tä (EU:ta edeltävä vaihe. Edit.) on täällä pyöritetty yli kolmekymmentä vuotta. Käytännöt ovat syntyneet sinä aikana... Niin todella on."
Peter Fazer lausahti toteamuksensa 20 vuotta sitten.
Euroopan liittovaltiota, jolla on yhteinen talous ja muukin hallinto, on rakennettu vähintään pyöreät 50 vuotta, asteittain.
Suunnitelmat on tehty huolellisesti. Jos kuvittelemme, että vasemmiston oikeistolaistuminen, Berliinin muurin murtuminen, Neuvostoliiton hajoaminen ja rahamarkkinoiden vapauttaminen kaikkialla olivat sisäsyntyisiä tapahtumasarjoja, erehdymme.
Ne olivat osa suurta suunnitelmaa.
EFTA:t ja EY:t ovat olleet välivaiheita, joista ei koskaan ollut tarkoituskaan kuulla muuta kuin ikäviä uutisia. Ne kun eivät toimineet tai tulleet valmiiksi tiettyyn aikarajaan.
Välivaiheita ja suoranaisia valheita ovat myös erilaiset kansanäänestykset ja niiden väärennökset sekä rikotut lupaukset tiettyjen seikkojen säilyttämisestä itsemääräämisoikeuttaan ja elinehtojaan huonontaville kansakunnille.
Erkki Liikasen kirjaa lukiessa ilmenee miten pikkutarkkaa EU:n kiinnostus eri ammatinharjoittajien oikeuksien menettämiseen ja työn kuvan murentamiseen on vuosien varrella ollut.
Eläinlääkinnässä oltiin Suomessa aivan liian korkealla tasolla, ja sähkölaitteiden turvallisuusmääräyksissä.
Yhteisenä nimittäjänä on Suuri Riisuminen. Oikeuksien ja mielekkyyden hävittäminen. Laadun ja turvallisuuden heikennys. Portit auki onnettomuuksille, saalistajille, kiskonnalle ja varkaille sekä luokkayhteiskunnan surkeimpien muotojen paluulle. Tervetuloa hyväksikäyttäjille, katteiden kasvulle ja piittaamattomuudelle luonnon ja elämänlaadun kustannuksella.
Miksi? Täytyi saada määräykset yhteneväisiksi muiden maiden lainsäädännön kanssa.
Miksi ihmeessä?
Olemme itsenäinen kansakunta. Miksi otamme turvallisuuttamme, luontomme puhtautta, järjestyksenpitoa, resursseja ja elintasoamme raskaasti heikentävän hallinnon ulkoapäin?
Miksi käyttäydymme yhtäkkiä kuin meidät olisi miehitetty?
Rahamarkkinat vapautettiin, ja EMU:uun ja euroon siirtyminen esti kansallisen devalvaation käytön rahan määrän ja inflaation säätelykeinona.
Suomi muiden mukana jäi keskuspankkien mielivallan alle.
Lamakausista toipuminen on sen seurauksena mahdollista vain kansantaloutta lypsämällä ja kurjistamalla (sisäinen devalvaatio), mikä tarkoittaa käsittämätöntä tyrannimaista feodaalivaltaa.
Keskuspankeilta kiellettiin valtioiden pääomittaminen. Valtiot pakotettiin lainaamaan yksityispankeilta, korolla, rahaa, jonka ne olisivat voineet luoda itse. Rahamarkkinoiden säätely hävitettiin.
Osuuskunnat ja säästöpankit lakkautettiin. Oikeuslaitos harmonisoitiin.
Sotaväki ja kansallinen poliisi vetelevät nyt viimeisiään. Kohta on täälläkin eri merkkistä palkka-armeijaa ihmeellisiä terroritekoja selvittämässä. Tekoja, joita EU-maissa nykyään nähdään, ei aiemmin ollut.
Kunnat ja niiden talous, maatalous ja kansallinen kyky elintarvike- ja energiaomavaraisuuteen tuhottiin.
Kalastajat. Metsät. Vedet. Kiinteistöt. Eläkkeet. Palkat. Amattikoulutus. Työllisyys. Lasten varhaiskasvatus. Kaikessa mahdollisessa ovat ylikansalliset EU-sormet olleet hämmentämässä jo 80-luvun loppupuolelta.
Millä oikeudella?
Poliittisin valtuuksin.
Poliittisen valtuudet ostettiin rahalla, ja sillä, että omistetaan media.
Pieni eliitti Suomessa päätti, että siitä vain, Suomea ei enää ole.
Tiesitkö, ettei EU:ssa työskenteleviltä siedetä kuulla puhetta jossa oman kotivaltion nimi mainitaan.
On puhuttava sanomalla, "Se paikka, jonka olot tunnen parhaiten."
Itsenäisyyden hävittämisessä ryssänpelko aktivoitiin luotettavaksi moottoriksi.
Peloteltiin sillä, ettei Suomi pääse ensi ryhmässä jäsenyyttä anomaan kuin se olisi tappio.
Suomen piti päästä keskeisiin pöytiin.
Sehän meni kuin häkä täällä huonon itsetunnon ja kielitaidon kentillä.
Koukut upposivat kansaan: ryssä ja Ruotsi ja EU:n päättävät pöydät.
Kun presidentti piti saada viralta häiritsemästä päätöksentekoa, siihenkin kelpasi pöytävertaus lautasineen selitykseksi.
Enempää ei suomalaisen moisesta pidäkään tietää.
EMUa ja EU:n liittovaltiota ajava Suomen taloudellis-poliitinen hyvävelikerho halusi päästä osalliseksi suunnattomista mahdollisuuksista, joita korkein tulodesiili missä tahansa yhteiskuntajärjestelmässä nauttii.
Katsotaan edesmennyttä Neuvostoliittoa, joka on lähin esikuva sille, mitä kohti mennään.
Korkeimman kastin uskolliset jäsenet saavat elinikäisen suojan, virat, asunnot, matkat ja pelit itselle ja perheelle salaisin sopimuksin, joista mitään ei näy missään, sillä Euvostoliittokin on paikka, jossa työntekijät nimitetään kuin firmoissa. Heitä ei valita läpinäkyvän demokraattisen äänestysmenettelyn avulla.
Mediassa esitetään paraikaa tavanomaista karmivampia naamionäytelmiä.
Euroopan valtioiden liittäminen suunnitellun finanssikriisin varjolla yhteiseen talouteen, politiikkaan ja liittovaltioon on loppumetreillään.
Kuten alussa kävi ilmi, yhteisen talouden, sosiaalipolitiikan ja koko Euroopan liittovaltion synnyttämisessä on kyse pitkästä kehityskulusta, jonka todelliset piirteet on peitetty kansalaisilta.
Alusta saakka tiedettiin, että liittovaltiokehityksen olennainen osa, rahaunioni EMU, heikentää toimeentuloa, työllisyyttä, omavaraisuutta, teollisuutta, hyvinvointia, oikeusturvaa ja kansallinen itsemääräämisoikeus menetetään.
Alusta saakka on tiedetty EMU:n ja liittovaltion palvelevan ainoastaan kooltaan vähäisen talouseliitin etua.
Tiedettiin myös, että kansalaiset eivät asiaa hyväksy, ja siksi tehtiin myyräntyötä, jotta liittovaltiolle saataisiin hämärästi järjestetyn kansanäänestyksen suostumus.
Erkki Liikasen Brysselin päiväkirjat 1990-1994, Otava 1995, eivät missään kohdassa mainitse Suomen kansanäänestyksen olleen ainoastaan suuntaa antava äänestys, eikä sitova.
Ei voi olla sattumaa, että kirjasta puuttuvat sanat suuntaa antava kansanäänestys kokonaan.
Ylipäätään, Liikanen kuittaa elintärkeän kansanäänestyksen muutamalla sanalla, sivulla 253:
Ei voi olla sattumaa, että kirjasta puuttuvat sanat suuntaa antava kansanäänestys kokonaan.
Ylipäätään, Liikanen kuittaa elintärkeän kansanäänestyksen muutamalla sanalla, sivulla 253:
"Sunnuntai 16.10. 1994. Kansanäänestys. Äänestysprosentti alitti odotukset ja tulos oli lievä pettymys. Kyllä: 57 prosenttia, Ei: 43 prosenttia."
Tämän jälkeen Erkki Liikanen siirtyy päiväkirjararaportissaan kiinnostavampiin aiheisiin, komissaarinimitykseen.
Hän tietää olevansa vahvin ehdokas, koska on työskennellyt Suomen jäsenyyden eteen Brysselissä jo useat vuodet.
Liikanen on vaatimaton ja sanoo sivulla 253:
Hän tietää olevansa vahvin ehdokas, koska on työskennellyt Suomen jäsenyyden eteen Brysselissä jo useat vuodet.
Liikanen on vaatimaton ja sanoo sivulla 253:
"Komissaariratkaisusta on tullut kaiken kohtuuden ylittävä kysymys ja se nousee tässäkin esille. Aho (pääministeri) vaatii, että komissaarivalinnassa on tyydytettävä ei-äänestäjiä."
Miten ihmeessä tyydytettävä. Pelättiinkö jotain? Mellakoita?
Sanamuoto, josta kansanäänestettiin, sisälsi varauksia, joita äänestäjä ei voinut tietää.
On luultavaa, että pääministeri Aho sentään tiesi jotain, hän varmaankin käsitti koko äänestyksen olevan kyseenalainen, samoin Liikanen ja muut vastuuhenkilöt.
Tehtiin jokin lakimuutoskin siksi, että käsitettiin, että maanpetossyyte tästä puuhasta voisi aivan hyvin heilahtaa.
Tekijät ovat tarkkaan tienneet, että oltiin alueella, josta myöhemmin voi rapsahtaa raskaat syytteet.
On luultavaa, että pääministeri Aho sentään tiesi jotain, hän varmaankin käsitti koko äänestyksen olevan kyseenalainen, samoin Liikanen ja muut vastuuhenkilöt.
Tehtiin jokin lakimuutoskin siksi, että käsitettiin, että maanpetossyyte tästä puuhasta voisi aivan hyvin heilahtaa.
Tekijät ovat tarkkaan tienneet, että oltiin alueella, josta myöhemmin voi rapsahtaa raskaat syytteet.
Liikanen tulee paljastaneeksi kabinettipolitiikan muitakin metodeja, eihän niitä kaikkia saa millään peittoon. "Epädramatisointi" tarkoittaa tosiasian salaamista ja kieltämistä silloin, kun se on jo vuotanut julki.
On esitetty, että Suomen kansanäänestysfarssi EU:hun liittämisestä on äänestyspetos ja laaja maanpetosvyyhti.
Palautetaanpa mieliin. Suomen kansanäänestys oli 16.10.1994 ja kansanäänestyslakiin oli kirjoitettu kysymys:
Pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin neuvotellun sopimuksen mukaisesti?Suomen EU-ministerivaliokunta kokoontui viisi päivää kansanäänestyksen jälkeen, perjantaina 21.10.1994,
hyväksymään Suomen kannan eli lopullisen ehdotuksen.
hyväksymään Suomen kannan eli lopullisen ehdotuksen.
Mukana olleet ministerit ja avustajakunta tiesivät, että neuvottelut olivat kesken.
Nuo kolme kansanäänestyslakiin kirjoitettua sanaa, neuvotellun sopimuksen mukaisesti, ovat olennaisia. Kun sanat oli kirjoitettu kansanäänestyslakiin, sillä on merkitystä.
Suomalaiset eivät äänestäessään tienneet mikä neuvotellun sopimuksen sisältö oli.
Mikseivät tienneet?
Koska sopimusneuvottelut olivat kesken.
On aivan turhaa selitellä kuten Liikanen kirjassaan useasti tekee, että tietyt Suomen antamat kyseenalaiset suostumukset, joita on ollut matkan varrella lukuisia, ovat ikäänkuin periaatteellisia myöntymisiä ja, että finessejä ratkotaan tekstiin jälkikäteen.
Totuus on, että neuvoa-antavaa kansanäänestystä, joka sisälsi oudon varauman, käsitellään jälkikäteen ainakin Erkki Liikasen teoksessa autenttisena, yksiselitteisenä kansanäänestyksen antamana suostumuksena Suomen liittämisestä EU:hun, mikä on melko suuri ihmetyksen aihe.
Onko Suomi edes EU:n jäsen, jos asiaa tosiasioiden valossa katsotaan?
Onko Suomen valuuttakin yhä markka?
Olisi kiva tietää.
Suurlähettiläs Antti Kuosmanen, 61, kertoo heti julkaisun jälkeen tuhottavaksi määrätyssä kirjassaan
Suomen tie Euroopan unioniin, Ultima Thule 1999, että Suomen neuvottelut jäsenyyssopimuksesta jatkuivat kansanäänestyksen jälkeen, ja vielä senkin jälkeen, kun eduskunta oli jo hyväksynyt liittymislain.
Antti Kuosmanen määrättiin tuhoamaan (1999) suomeksi ilmestyneen alkuperäisen kirjansa koko painos.
Kysymykseksi jäänee, mistä kirjan taloudellisen vastuun ottanut oululainen Kustannusosakeyhtiö Ultima Thule sai rahat maksaakseen kirjapainolle.
Kirjapainon omistivat Matti ja Pekka Vuoria.
Matti Vuorialle annettiin myöhemmin satumaisen hyvin palkattu työpaikka entisen valtion sähkömonopolin Fortumin johtajana.
Tiedot kertovat, että muutama kirja myytiin Akateemisessa kirjakaupassa ennen kuin Antti Kuosmanen haki kirjansa takaisin.
Kirjaa ei löydy suomeksi silti mistään, ei edes lain edellyttämiä ilmaiskappaleita Helsingin Yliopiston kirjastoon ole lähetetty.
Kirjaa saa toistaiseksi vain englanninkielisenä EU:n kirjakaupasta (EIPA) http://publications.eipa.eu/en/details/&tid=1552 Finland's Journey to the European Union, 2001.
Antti Kuosmanen näki suuren vaivan kääntäessään tuhotuksi määrätyn teoksensa englanniksi.
Suomalaisille puhuttiin muunnettua totuutta myös rahaunioniin EMU:uun liittymisestä.
Kansalaiset luulivat äänestäessään kertovansa suuntaa antavan mielipiteen pelkästään liittymisestä EU:hun.
Itsenäisyyden ja kansallisen itsemääräämisoikeuden sanottiin EU:ssa vain lisääntyvän. Lehdet painoivat poliitikkojen lausumia, että kansainvälisessä joukossa suomalaiset erityispiirteet vain korostuvat.
Rahaunionia ymmärrrettiin Suomessa pelätä, ja syystä. Siksi kansalaisille kerrottiin, että papereihin on kirjattu niinsanottu EMU-varauma ja että asia olisi vielä auki. Suomen euroon liittymisestä päätettäisiin myöhemmin.
Se ei pitänyt paikkaansa.
Rahaunioniin liittyminen oli tosiasia.
Suomalaisia olivat vedättäneet omat ministerit ja virkamiehet asiassa, joka on merkitykseltään samaa luokkaa kuin jos maa oltaisiin miehitetty.
Oli kyse vallankaappauksesta, aseena rahaunioni.
Ei mitään uutta auringon alla. Näin on historiassa alistettu ja orjuutettu veronkantoalueita ennenkin.
Kansalaiset luulivat äänestäessään kertovansa suuntaa antavan mielipiteen pelkästään liittymisestä EU:hun.
Itsenäisyyden ja kansallisen itsemääräämisoikeuden sanottiin EU:ssa vain lisääntyvän. Lehdet painoivat poliitikkojen lausumia, että kansainvälisessä joukossa suomalaiset erityispiirteet vain korostuvat.
Rahaunionia ymmärrrettiin Suomessa pelätä, ja syystä. Siksi kansalaisille kerrottiin, että papereihin on kirjattu niinsanottu EMU-varauma ja että asia olisi vielä auki. Suomen euroon liittymisestä päätettäisiin myöhemmin.
Se ei pitänyt paikkaansa.
Rahaunioniin liittyminen oli tosiasia.
Suomalaisia olivat vedättäneet omat ministerit ja virkamiehet asiassa, joka on merkitykseltään samaa luokkaa kuin jos maa oltaisiin miehitetty.
Oli kyse vallankaappauksesta, aseena rahaunioni.
Ei mitään uutta auringon alla. Näin on historiassa alistettu ja orjuutettu veronkantoalueita ennenkin.
On aivan turhaa selitellä kuten Liikanen kirjassaan useasti tekee, että tietyt Suomen antamat kyseenalaiset suostumukset, joita on ollut matkan varrella lukuisia, ovat ikäänkuin periaatteellisia myöntymisiä ja, että finessejä ratkotaan tekstiin jälkikäteen.
Totuus on, että neuvoa-antavaa kansanäänestystä, joka sisälsi oudon varauman, käsitellään jälkikäteen ainakin Erkki Liikasen teoksessa autenttisena, yksiselitteisenä kansanäänestyksen antamana suostumuksena Suomen liittämisestä EU:hun, mikä on melko suuri ihmetyksen aihe.
Onko Suomi edes EU:n jäsen, jos asiaa tosiasioiden valossa katsotaan?
Onko Suomen valuuttakin yhä markka?
Olisi kiva tietää.
Suurlähettiläs Antti Kuosmanen, 61, kertoo heti julkaisun jälkeen tuhottavaksi määrätyssä kirjassaan
Suomen tie Euroopan unioniin, Ultima Thule 1999, että Suomen neuvottelut jäsenyyssopimuksesta jatkuivat kansanäänestyksen jälkeen, ja vielä senkin jälkeen, kun eduskunta oli jo hyväksynyt liittymislain.
Antti Kuosmanen määrättiin tuhoamaan (1999) suomeksi ilmestyneen alkuperäisen kirjansa koko painos.
Kysymykseksi jäänee, mistä kirjan taloudellisen vastuun ottanut oululainen Kustannusosakeyhtiö Ultima Thule sai rahat maksaakseen kirjapainolle.
Kirjapainon omistivat Matti ja Pekka Vuoria.
Matti Vuorialle annettiin myöhemmin satumaisen hyvin palkattu työpaikka entisen valtion sähkömonopolin Fortumin johtajana.
Tiedot kertovat, että muutama kirja myytiin Akateemisessa kirjakaupassa ennen kuin Antti Kuosmanen haki kirjansa takaisin.
Kirjaa ei löydy suomeksi silti mistään, ei edes lain edellyttämiä ilmaiskappaleita Helsingin Yliopiston kirjastoon ole lähetetty.
Kirjaa saa toistaiseksi vain englanninkielisenä EU:n kirjakaupasta (EIPA) http://publications.eipa.eu/en/details/&tid=1552 Finland's Journey to the European Union, 2001.
Antti Kuosmanen näki suuren vaivan kääntäessään tuhotuksi määrätyn teoksensa englanniksi.
Myöhemmin kysyttäessä Antti Kuosmanen on kertonut kirjan markkinoiltavedon syyksi väärät kannet, mitä ei asian huomioon ottaen voine pitää lopullisena totuutena.
Se, joka on perehtynyt Suomen EU:hun kyyditykseen ja esimerkiksi Erkki Liikasen kirjaan Brysselin päiväkirjat 1990-1994, uskoo helposti, että Suomen itsenäisyyden hävittämisessä mukana olleet kakkosmiehetkin, jollaiseksi Antti Kuosmanen mainitaan, näkivät ja kuulivat asioita, joiden ei haluta leviävän yleiseen tietoon.
Se, joka on perehtynyt Suomen EU:hun kyyditykseen ja esimerkiksi Erkki Liikasen kirjaan Brysselin päiväkirjat 1990-1994, uskoo helposti, että Suomen itsenäisyyden hävittämisessä mukana olleet kakkosmiehetkin, jollaiseksi Antti Kuosmanen mainitaan, näkivät ja kuulivat asioita, joiden ei haluta leviävän yleiseen tietoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti